Kesän ja syksyn kaksintaistelu

Sinne se viikonloppu taas sujahti, melkein huomaamatta. Juuri mitään en saanut aikaiseksi, en edes yhtäkään Arne Dahlia luettua loppuun asti. Kirjastossakin odottaisi noutoa Ann Cleevesin uutuuskirja, mutta koska kirjasto on vieläkin kesäaikatauluissa ja lauantaisin siis suljettu, en päässyt sitäkään noutamaan. Lauantaina tunnelmoitiin jo parvekkeella lyhtyjen valossa, iltakymmeneltä on jo niin pimeää. Oli mukava istua vilvoittelemassa saunomisen välissä ja kuunnella heinäsirkkojen siritystä. Kesä pitää siis vielä pintansa, vaikka syksykin tekee kovasti tuloaan. Pihlajanmarjatkin ovat jo ihan punaisia!



Ulkoiltua tuli viikonlopun aikana enemmänkin. Kaikenlaisia kauniita yksityiskohtia löytyy kävelylenkin varrelta. Kuten nämä puut:



Pohdin tässä eräänä päivänä sitä, että olisi mukava osallistua johonkin kivenhiontakurssille. Saisikohan ihan tavallisesta pihalta löytyvästä kivestä upean korukiven jos osaisi vain oikein käsitellä? Kun katsoo vaikkapa näitä värejä...



Huomasin myös, että sateen jälkeen esiin ryömineen etanan kotilossa onkin hienoja värejä, tuo violetti on aika ihana.



Pihalla kasvaa aurinko! Tai oikeastaan jo kolme! Auringonkukat ovat siis lopultakin alkaneet avautua upeaan hehkuunsa. Aika matalia ovat, mutta vika lienee kasvualustassa. Pääasia että kukkivat.



Kesän ja syksyn vuorottelua tuntuu olevan. Aurinko on selvästi matalammalla kuin aiemmin, aamulla se vasta nousee puunalatvoja hipoen kun lähden töihin. Illalla pitää sytyttää valot kahdeksan maissa jos haluaa lukea tai virkata sisällä. Toisaalta pihalla voi kulkea vielä paljain jaloin eikä pitkiä housuja viitsi harkitakaan pukevansa päälle. Tosin perjantaiaamuna olisin melkein kaivannut sormikkaita, kun kahdeksan asteen aamulämpötila nipisteli sormia. Sääret paljaina ja käsineet kädessä voisi olla aika hassu näky. Semmoisia sormettomia ranteenlämmittimiä (mikä niiden oikea nimi on?!) voisi alkaa neulomaan. Niille voisi pian olla käyttöä.

Kävin viikonloppuna poimimassa äidin ja isän puutarhasta muutaman omenan. Valkeat kuulaat alkavat olla kypsiä. Ihanan makuisia! Ei ole kotimaisen omenan voittanutta! Talviomenat ovat ihan parhaita, kirpeitä, kovia ja happamia. Uuniomenoina ihania!



Huomenna menen sinne kirjastoon! Katson löytäisinkö lisää mukavia käsityökirjoja ja Helena Anhavan runokirjan. Päässäni on jo useamman päivän pyörinyt yksi hänen elokuu-aiheinen runonsa. Odotan vain oikeaa päivää sen parissa tunnelmointiin.