Olen nyt jotenkin niin totaalisen hurahtanut neulomiseen ettei aikaa tahdo jäädä millekään muulle. En tiedä miten tuo neulominen yhtäkkiä on niin kivaa, helppoa ja jopa nopeaa, kun tähän asti olen aina saanut kaikki työni valmiiksi vasta kovan vääntämisen ja tuskastelun jälkeen. Aloittaminen on aina mukavaa, mutta loppuun asti saattaminen on minun ongelmani.
Olen neulonut kahta ihanuutta yhtä aikaa ja toinen niistä alkaa olla jo loppusuoralla, toinen vasta alkutekijöissään. Mutta uudet suunnitelmat ovat jo mielessä. Olen aina ollut sellainen satunnaisesti innostuva Novita-neuloja, joka tuntiessaan halua tarttua puikkoihin suuntaa lähikaupan lankahyllylle hakemaan sopivan väristä seiskaveikkaa ja ryhtyy kutomaan huivia tai villasukkaa.
Mutta tilanne on nyt muuttunut! Kiitos internetin ihmeellisen maailman ja yhtäkkisen herätyksen siihen, että paitsi asun lähellä lankakauppoja joista saa muutakin kuin Novitan lankoja (ei sillä että niissä mitään vikaa olisi), englanninkielen taitoni riittää varsin hyvin myös vieraskielisten neuleohjeiden lukemiseen. Huraa! Ja lisäksi löysin kaikki ihanat langat myös nettikaupoista. Odottelen juurikin ihanan vihertävien Cascade 220 -lankojen kolahtamista postilaatikkoon... Ja Vihreään vyyhtiin aion tehdä löytöretken vielä tällä viikolla, tarvitsen jokusen kerän (ehkä puoli kiloa) niitä herkullisen värisiä puuvillalankoja....
Mutta. Minun ei pitänyt kirjoittaa neulomisesta. Ei. Vaan kirjoista. Aloituksen tarkoituksena oli jatkua niin, etten ole paljoakaan ehtinyt lukemaankaan kun vähäinen vapaa-aika kuluu puikkoja heilutellessa.
Paras kirja pitkään aikaan löytyi kuitenkin kuusen alta lahjapaketista, johon olin ihan itse itselleni sen paketoinut. Riikka Pulkkisen Totta. Kirjassa odotetaan kuolemaa ja muistellaan tai kuvitellaan menneitä. Kolme sukupolvea, rakkaus, kuolema, menneisyys. Pakko oli vähän itkeäkin välillä. Kun kirja loppui, en tiennyt mihin voisin tarttua. Menin ja varasin kirjastosta Riikka Pulkkisen edellisen kirjan, Rajan. Mutta en ole saanut sitä vielä käsiini.
Olen toki lukenut jo tähän mennessä muutakin, kuten esimerkiksi Hella Wuolijoen Enkä ollut vanki -kirjaa. Joka sekin on hyvä. Menin siis ja varasin kirjastosta Erkki Tuomiojan Häivähdys punaista. Mutta muutkin tahtovat lukea sen, joten enpä ole sitäkään saanut käsiini. Nyt pohdinkin, pitäisikö aloittaa Tyttö ja helmikorvakoru vai Vettä elefanteille. Dekkareihin en nyt pysty. Nenäpäiväkin pitäisi lukea. Minulla on kirja-ahdistus, jonka Riikka Pulkkinen aiheutti kirjoittamalla liian hyvän tarinan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti