perjantai 1. huhtikuuta 2011

Sehän bloggaa yhä (ja neuloo ja lukee)!



No niin. Aika juoksee hirmuista vauhtia eteenpäin, mutta ei vaan tunnu kevät kunnolla tulevan. Tosin lumikasa pihalla ei enää ole minun korkuiseni, joten jotain edistystä siinä tapahtuu. Toivoisin vaan että edistyminen olisi nopeampaa. Pidän kyllä talvesta, mutta tällä kertaa se tuntuu jatkuneen ikuisuuden ja saisi jo hellittää. Olen kyllästynyt toppavaatteisiin ja villapipoihin, liukasteluun ja lumitöihin. Olispa jo kuivat kadut ja kepoisat kengät!

Siitä neulomisesta. Kuten ajat sitten jo totesin, Abalone valmistui lopulta. Tai ei mitään lopulta, se oli aika nopea projekti, varsinkin kun langan kesken loppumisen pelossa neuloin siitä huomattavasti mallia lyhyemmän. Tykkään kyllä, mutta joskus täytyy silti saada aikaiseksi purkaa tuo reunus, se nimittäin vetää hieman ryppyyn toisesta etureunasta. Liivi on niin lämmin Cacade 220:sta neulottuna, että sille olisi ollut paljon käyttöä taannoisilla paukkupakkasilla.

Nyt puikoilla on kaksi villatakkia joita neulon vaihtelevalla menestyksellä mielialasta riippuen. Punainen puuvillaneule on edennyt siihen vaiheeseen, että hihat (jotka siis neulottiin ensimmäiseksi) ovat valmiit. Eiköhän tuo kesään mennessä valmistune. Silloin luulisi olevan käyttöä tuollaiselle hieman paksummalle 3/4 hihaiselle puuvillaneuleelle.



Keksin lopulta mitä tehdä talvella Prisman alelaarista hamstraamillani Luxus cloud-langoilla. Löysin kirjasta Ne ihanat neuleet kauniin vintage-pikkujakun. Kun mallikuvio lopulta selvisi minulle (kirjan ohjeessa on virhe) Ravelryn avulla alkoi homma edetä. Jakku neulotaan niin, että etukappale ja hihan etuosa neulotaan yhtenä kappaleena (tai siis tietysti kahtena erillisenä etukappaleena) ja takakappale vastaavasti samoin. Ensimmäinen etukappale on melkein valmis. Mallineule on yksinkertainen mutta kaunis. Ohjetta on välillä rasittavaa seurata, kun kaikki selitetään kerros kerrokselta eikä pituusmittoja käytetä ollenkaan. Mutta alun ongelmien jälkeen neulominen eteenee hienosti. Nyt pitäisi vain saada vauhtia tähän jotta ehtisi käyttöönkin ennen kesän helteitä. Kesästähän tulee tietysti helteinen, eikö vaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti